|
> Opiskelijat kertovat
Opiskelijat kertovat
Tutkintoalasta saat konkreettisempaa tietoa kuin
hakuoppaasta, kun keskustelet alaa opiskelevan kanssa. Esimerkiksi PAO:n
tutoropiskelijat kertovat sinulle mielellään eri alojen
erityispiirteistä. Tässä kuitenkin ensiapuun tietoa sähköisenä: artesaani logistiikka kotitalous- ja kuluttajapalvelut leipuri-kondiittori
Jari Harmaala, artesaani
Jari opiskelee kolmatta eli viimeistä vuotta
artesaaniksi kulttuurin koru- ja metallituotevalmistuksen
koulutusohjelmassa. Jari on siis valmistumassa korusepän ammattiin. Hän
kertoo, että uravalinta muotoutui vähitellen opintoihin hakeutuessa. -
Alkujaan ajattelin mennä puupuolelle, mutta sitten metallityö alkoi
kiinnostaa. Metallipuolellakin kalusin sitten vielä erikoistua johonkin
monipuoliseen ja haastavaan. Niinpä korujen ja työkalujen valmistus veti
puoleensa, työn tarkkuus ja "näprääminen" viehätti. Koru- ja
metallituotevalmistuksen opiskelijat tekevät työssäoppimisen paikoissa
töitä laidasta laitaan, ja opettajat auttavat löytämään alueelta
työpaikkoja. - Kyllä osaavalle aina töitä löytyy. Minullakin on jo pari kiinnostavaa paikkaa kiikarissa.
Minna Roppo, logistiikka
Minna opiskelee logistiikkaa jo toista vuotta ja tähtäimessä siintää ammatti rekan ratin takana. - Kuljetusala alkoi kiinnostaa sukulaisten kautta, ja valinta on osoittautunut oikeaksi, olen viihtynyt koulussa hyvin. Minna
kertoo, että itse ajamista ja työssäoppimista kuuluu koulutukseen
varsin paljon, ja yhdistelmäkortin voi suorittaa koulun kautta
edullisemmin kuin autokoulussa. Myös tulevaisuudennäkymät ovat selkeät. - Kuskeista on kova pula, ja etenkin naisia on hyvä saada alalle lisää!
Tanja Syrjä, kotitalous- ja kuluttajapalvelut
Tanja
kertoo löytäneensä oman alansa matkailu-, ravitsemis- ja talousalalta,
kotitalous- ja kuluttajapalveluiden koulutusohjelmasta. - Tämä on
ihmisläheistä työtä, siitä minä pidän. Ihmisten arjessa auttamisesta,
ruoanlaittoa, siivousta ja sen sellaista. Valmistuttuani voin joko
perustaa oman yrityksen tai hakeutua töihin esimerkiksi kahviloihin,
kotipalveluun, vanhainkotiin tai päiväkotiin... Tällaisia palveluita
todella tarvitaan. Suuret ikäluokat ikääntyvät, ja alan
työllisyysnäkymät ovat todella hyvät.
Elli Kaukiainen, leipuri-kondiittori
- Tämä on makee ammatti! Sokeri kiinnosti, viimeistä vuotta leipuri-kondiittoriksi opiskeleva Elli nauraa ammatinvalintansa perusteista kertoessaan. - Tykkään herkuista, ja haluaisin oppia tekemään niitä. Nyt tulee kyllä kotonakin aika usein leivottua kaikenlaista. Elli kertoo, että koululla on oma leipomo-konditoria, josta ihmiset tilaavat leivonnaisia, ja välillä pitää kiirettäkin. -
Lastenjuhlille tilataan kaikenlaisia erikoiskakkuja; busseja, muumeja,
formuloita ja sen sellaisia. Omia suosikkejani ovat kyllä makeiset ja
leivokset. Työssäoppimisen jaksoilla opiskelijat työskentelevät
esim. leipomoissa, konditorioissa, makeistehtaissa ja kahviloissa. Elli
kertoo pitäneensä työssäoppimisesta, koska työpaikoilla saa
henkilökohtaista ja käytännönläheistä opetusta oikeassa työympäristössä.
- Lähivuosina on aukeamassa paljon työpaikkoja alalta, joten näkymät ovat hyvät, Elli toteaa.
|
|